Pienen inkkariponin elämää(;: joulukuuta 2012

Heippa !

Kerron siis tässä postauksessa mistä tämä kaikki alkoi ja miten se kehittyi.

Synnyin siis Espoossa, lähellä Helsinkiä. Talon vieressä oli "puisto" ja vähän matkan päässä - jonkun 700m - oli iso hevostalli. Koska äitikin oli hevoshullu kävimme aina katselemassa poneja ja hevosia ja minä rakastin sitä! Olen aina ollut eläinrakas ja meillä on aina ollut koira. Vähän ajan päästä jouduimme muuttamaan Poriin.

Rakastin sitä niin paljon <3

Kun olin kolme ja vinkuin koko ajan koska saan käydä katsomassa poneja, äiti kysyi haluaisinko aloittaa ratsastuksen? Olin vain kerran ollut shetlanninponin selässä torilla, äiti kertoi, että ihastuin mustaan karvapalleroon, mutta olin ollut silloin yhdenvuoden.

Tietysti vastasin myöntävästi ja pian äiti olikin jo löytänyt sopivan ratsastuskoulun, Luvian Ratsastuskoulu. Aloitin siis ratsastamaan vuonna 2002. Olin niin pieni vielä ja vasta 5vuotiaana sai osallistua irtotunneille, eli menin kaksi ensimmäistä vuotta taluttaen kerran viikossa. Hyppäsin ekan esteenikin 4vuotiaana, lempparini shettikselläni Rosmariinilla, tutummin Rosmalla.

Leirikisat 2006
Ensimmäisiä !!

Odotellaan vuoroa.

Ollaan verkkaamassa.

Verkataan.

Fiiliksissä viedään ponia maneesiin.

2006 tunnille menossa

Menin Rosmalla joka tunti ja se ei ollut mistään helpoimmasta päästä. Jos sitä ei huvittanut se joko nousi pystyyn, meni makaamaan tai kääntyi ja puri varpaaseen. Mutta ikionnellinen olin, kun voitimme ekan kerran 2007 ristikkoluokan! Rosmalta taitaa olla eniten ruusukkeita, n. 6? Koska joka kerta kun osallistuimme joko voitimme tai sijoituimme, Rosma oli paras!

Mutta eräänä päiväni menin katsomaan milläköhän hevosella menisin tänään, niin nimeni kohdalla luki Charlie. Olin ihan ihmeissäni. Olin mennyt edelliset 3kuukautta Rosmalla kaikki peräkkäin. No, ehkä opettaja halusi nähdä minut kun menisin Charliella ajattelin. Sitten näin Lauran, Rosman hoitaja, joka itki. Menin hämilläni kysymään mitä oli tapahtunut.

- Se,se, se on poissa, Laura vastasi.

Muistan vain sen miten huonosti seuraava tunti meni ja miten vihainen ratsastuksenopettaja Marika oli omistajalle, hänelle ei oltu kerrottu mitään, että Rosma myytäisiin jonnekkin Ruotsiin. Sydämmeni oli pirstaleina, mutta en silti halunnut lopettaa ratsastusta, joten jatkoin vaikka sattui.

Estekisoissa 50cm, osaatte varmaan jo arvata lopputuloksen?

Seuraava thö poni, oli Putte, vuonna 2007. Se oli jääräpäisin poni ketä tiesin, tai Marika tiesi. Estekisoissa se vain puri kuolaimeen ja lähti viemään, kukaan ei saanut pidettyä sitä, edes Marika itse.

Mutta Putte ei ollut kauaa lempiponini, nimittäin kaksi uutta ponia tuotiin Saksasta, voisiko siellä olla uusi Rosma?

Petyin, ei. Ei ollut uutta Rosmaa. Vain yksi harmaapäistärikkö Welsh B ruuna ja kimo shetlanninponiruuna.

Picobello oli ratsuponiruunan nimi, shettiksen nimeä en juuri nyt muista.

Picobello, vuonna 2011, jolloin en enää ratsastanut sillä.

Picobello oli jo silloin aika paljon yli keski-iän kun se tuli Suomeen. Se siis oli syntynyt Belgiassa ja tuli sieltä Saksaan ja sieltä sitten Suomeen. Joku pikkutyttö oli kilpaillut sillä kansallisia luokkia Saksassa.

Se oli ollut raskaassa käytössä ja iän myötä sille oli tullut jalkoihin rasitusvammoja, mutta ne ilmenivät vasta 2009 lopulla, kun sillä kiellettiin hyppääminen. Loppujen lopuksi taisin Picollakin voittaa 50cm luokan.

Castellossa kokeilemassa ennen leiriä.

Mutta asiaan, se tuli vuonna 2007 ja minä sain ratsastaa sillä. Esteillä kilpailukokemuksiensa mukaan aina piti mennä täysillä, joten esteitä en uskaltanut hypätä sillä ilman taluttajaa, koska tuolloin olin todella arka. Minä todella aloin rakastamaan toista ponia niinkuin minä rakastin Rosmaa. Pico oli viemässä sydämmeni. Sitten kuulimme kuinka kehuttuja leirit olivat Yyterin, Castellossa. Vuonna 2009 päätimme käydä siellä parikertaa kokeilemassa ennen kun menisimme leirille. Sain Pokemonin ja tuolloin oli estetunti, opettajana Laura Erkkola.

Kokeilemassa, silloin oli estetunti.

Love <3

Tykkäsin opettajasta ja kun tulin seuraavalla viikolla sain taas Ponin, eli Pokemonin. Se oli ihan kiva ratsastaa, muttei ollut minun tyyliseni.
Leirillä rakastuin Milliin, jolla aloin kisata sitten 40-50cm luokkia leirin jälkeen, mutta Milli, eli Millimina oli jo 24vuotias. Leirin jälkeen jouduin antamaan Picolle hyvästit sillä siirryin kokonaan Castelloon. Vuonna 2010 kesällä Milli lähti ansaituille eläkepäiville Castellon toiseen tallipaikkaan Eurajoelle.

Milli syömässä.

Estetunnilla.

Milli pääsi aina syömään liekaan laitumien lähelle.

Ferrare

Olimme olleet jo jonkin aikaa hoitoponien jonotuslistalla. Yhtenä päivänä Erkkis laittoi viestiä, Ferrari vapautui parina päivänä, viikonloppu ja perjantai. Sanoin heti että juujuu, kaikki! Mutta äiti sanoi tiukan ei, vain perjantai. No, mutta ainakin minulla oli hoitoponi!

Ferrare oli Saksasta tuotu, vuonna 1995 syntynyt ratsuponiruuna. Sen suvussa oli varmaan arabia, koska sen luonteenpiirteet kuvasivat paljon arabinpiirteitä, pienipää, isot silmät, pienet korvat ja solakka vartalo. Fermu oli todella laiska, ensimmäiseen vuoteen en saanut sitä liikkumaan melkein mihinkään. Seuraavana vuonna oli hoitajakokous, kysyttiin ketä haluaisi alkaa hoitamaan Ferraria lauantaisin, ketään ei viitannut, myöhemmin sanoin, että kyllä mää sen voisin ottaa. Ferrari sai silloin myös pari muuta hoitaa, Raakelin ja Säden. He ottaisivat molemmat kaksipäivää. Kilpailin Ferrarilla varmaan viidet estekisat ja kolmet koulukisat, kaksi tutustumisohjelmaa, yhden helpon C:en ja kolmet 40cm ja loput 60-80cm. Yhdet me voitettiin 40cm ja muut on sitten ollut 4vp ja hylkyjä. Ferrari oli ihan mahdoton estekisoissa, kukaan ei ole saanut enää tähän seitsemäänvuoteen sitä puhtaasti yli 70cm radasta. Se tuli Castelloon viisivuotiaana ja oli ollut siellä n. 10vuotta kun sitä hoidin. Viisi ekaa vuotta se meni todella kiltisti ja kuka vaan voi hypätä sillä, mutta kuulemma yhtäkkiä se keksi että häh!? eihän näistä tarvitse hypätä jos toi kuskikaan ei osaa! Sitten sen mielestä erikoisesteet on maailman kamalin asia, joita ei saisi edes olla. c:

Vuonna 2010 joulukuussa etsimme vuokraponia, löysimme netistä Paulan tallin joka sijaitsi Pinomäessä, no. Menimme katsomaan ponia nimeltään Swisser, tutummin Sissi. Sissi oli oikein prinsessaponi, valkoisine jouhineen ja timanttisilmineen.

Sissillä oli kaksi hoitajaa, Johanna ja minä. Meidän oli tarkoitus kouluttaa Sissiä eteenpäin, Paulan viisivuotiaalle tyttärelle, Miinalle. Minä sain kunnian mennä Sissin kanssa ponin ekoihin estekisoihinkin.

Mutta niitä ei ikinä tullutkaan. Kesän jälkeen siirryin takaisin Luvialle, koska siellä oli vaihtunut omistajat ja hevosetkin, jotka olivat todella osaavia. Siltikään paikka ei oikein tuntunut oikealta. Syksyllä sain ikävän puhelin, Sissillä oli ollut kaviokuume joka oli ihme kyllä parantunut, mutta siitä oli sitten syntynyt sädeluunmurtuma, ja Sissin oli aika päästä vihreille niityille. Paula oli myös hankkinut jo uudet ponin, Kukan, Flower Marinan.

Kävimme hyvästelemässä Sissin, itkin sen kaulaan, olihan se opettanut minulle todella paljon, kuin minä myös sille!

viimeinen päivä jona sinut näin,
kyyneliä tuli tuhansittain,
silti tiedän sen,
sut vielä siulullani joskus saan tuntea,
ikävöiden,
julia

Aloin vuokraamaan Kukkaa, Flower Marinaa. Sain treenata vain pari viikkoa, kun Kukan toinen ratsastaja oli menossa kisoihin kysyi Paula haluaisinko minäkin tulla mukaan. No, hyvinhän se meni 60cm! Neljänsiksi tultiin. Ratsastelin Kukkaa talven yli ja kesän alkuun. Liisa Dahl, kouluvalmentajamme kysyi äidiltäni olemmeko miettineet ylläpitoponia. Liisalla olisi tiedossa yksi 23vuotias kansainvälisellä tasolla kilpaillut ratsuponiruuna Rocket, joka oli ollut Luvialla, kun minä siellä ratsastin. Muistin vain vihaisen ja todella haastavan ponin, jota kukaan muu kuin kokeneet voineet ratsastaa sen kuumuuden vuoksi. Olin ihan fiilingeissä, oma ylläpitoponi! Ihan niinkuin oma!! Kävimme katsomassa Rockettia, ja totta samaponihan se oli. Mutta ei ollut vihainen, eikä enään niin "hienonnäköinen", karva oli takkuista, kaviot varmaan puolimetriä ja laiha kuin mikä.

Poni se kumminkin oli! Haimme sen Paulan traikulla kesäloman puolessa välissä. Veimme Roksun siis Paulan tallille.

Hakemassa Rockettia, tässä näette kuinka laiha se oli.

Sitten alkoi treeni ja kunnon kohotus. Rocketilla ei oltu kuulemma yhtään maastoiltu, vaikka se rakasti sitä eniten maailmassa - siis esteiden jälkeen - . Koska kukaan ei ollut saanu sitä pidettyä kun se oli ollut nuori. Siinä oli vielä tempperamenttia ja se todellakin vei minua, varsinkin maastossa. Pari kertaa tultu niin lujaa kotiin, etten ole edes nähnyt mitään kun vesi on peittänyt silmät joita kyynelistä tuli. Kouluvalmentajamme Liisa Dahl:in tunneilla kävimme joka toinen viikko ja joka toinen viikko estevalmentajalla Carl-Harry Freylla. Rocketin jalat eivät kestäneet 2valmennusta viikossa. Freyn valmennuksissa hyppäsin ekan 90cm.

aina sinun,
rakastaen,
julia <3

Menin Rocketin kanssa myös ensimmäisen Helpon B ja 80cm. Rocketti oli niin kuuma, että veti vain ihan täysiä ympäri rataa ja käyntikohdassa ei pystynyt kävelemään, vaan meni passagea. Rockettia vihasi kouluratsastusta. Pidin Rockettia jonkun puolenvuoden. Kun talvella alkoi tulla ongelmia. Jouluaattona Paula soitti, että se oli lyönyt polvensa johonkin ja ontui pahasti, mutta sanoi, että voi itse hoitaa sen koska olimme silloni Tampereella. Ensimmäisinä päivinä 2012 kun olimme juuri saanet polven kuntoon ja ratsastuksen aloittaneet rauhallisilla käyntilenkeillä, se tapahtui.
Olin hakemassa Rockettia tarhasta, kun se yleensä ravasi minua vastaan, ei kuulunut silloin mitään. Se oli tarhan perällä ja sillä oli jonkin vialla. Tutkin sen, jaloissa eikä selässä ei ollut mitään. Talutin sen rauhassa talliin itkien.
äiti,äiti soita eläinlääkärille, Rocketilla on jokin hätänä !! yritin änkyttää itkiessäni.
Siitä alkoi kuukausi taistelua. Tammikuun lopulla Rocketin omistaja ja äiti kävivät kuvauttamassa sen Turussa, minun piti mennä kouluun, mistä olin todella vihainen äidille.
Äiti saapui kotiin, olin juuri katsomassa TV:tä sohvalla. Huomasin, että äidin silmät olivat ihan punaiset. Hän purskahti itkuun ja kertoi kauheasta tapahtumasta. Sillä oli kavioluu täysin kahtia, mitään ei ollut tehtävissä. He olisivat tahtoneet lopettaa sen siellä, mutta halusin tuoda sen tänne. Siinä vaiheessa en kuullut, en ajatellut. Menettäisin tärkeimmän ponin, oman ponini. En kestäisi sitä, en vain kestäisi.
Koska, Koska se lopetetaan? kysyin itkuisena.
Ylihuomenna, halusin, että saat antaa sille hyvästit.

Viimeinen päivä, jona Rocketin näin <3

Olisin tietysti halunnut olla lopetuksessa mukana, olla se kenen pään se painaa viimeiseksi syliin. Mutta ei, ei tietysti ,äiti ei antanut. Tiesin, että se olisi ollut raskasta, mutta olin sen Rocketille velkaa. Se oli opettanut minulle kaiken.
Olisin tahtonut olla se ketä olisi nähnyt Rocketin viimeisen hengenvedon, tuntenut sen.
Olisin tahtonut olla se ketä olisi nähnyt Rocketin viimeisen katseen. Sen toiveikkaan, minä tiesin sen, että Rocketti ymmärsi pääsevänsä parempaan paikkaan. En pysty selittämään kaikkea selkeästi, se kaivaa liika muistoja. Mutta sen tiedän, että se ei ollut viimeinen hetki, joskus vielä tapaan sen mahtavan poni. Tiedän myös sen, että tämä suru ei ikinä helpota, tämä tuska.

Mutta mä tarvitsen sinut,
laitan salaiseen huoneeseen,
sä oot mun Engeli Ruthmet,
sinä vain minut tunnet,
Sinä vain,
huudetaan parvekkeelta,
ei saa tulla jatkoille,
sä olet mun,
eikä toiset voi sua repii itselleen,
Vaikka maailma on kylmä,
ja meille vihainen,
tänä yönä laitetaan toistemme hiukset leteille.

Rocket

Surin, Surin, Surin. Mitä muutakaan voisin tehdä? Seuraava poni tuli jo aika nopeasti. Iskä ehdotti omaa ponia, käytiin katsomassa varmaan kuutta. Yksi oli ylläpitoehdokas Silent Diamond, nätti Welsh C tamma, 5vuotias kylläkin joka ei osannut mitään muutakuin mennä eteenpäin ja juuri ja juuri kääntyä. Aluksi ajateltiin, että Sissi olisi meille aivan liian raakaa, ja mehän halusimme oman ponin.
Mutta viiden poniehdokkaan jälkeen päätimme sittenkin ottaa Sissin ylläpitoon. Teimme 2vuoden ylläpitosopimuksen. Maaliskuun keskivaiheilla Sissi sitten muutti Paulalle. Kouluttelin sitä siellä ja huhtikuun lopussa Sissin omistaja Minna yhtäkkiä sanoi, että hän myisikin Sissin. Hän antoi kesän aikaa miettiä. Toukokuun alussa hän sanoi, että kaksiviikkoa aikaa.
Olin juuri kouluttanut ponin puskatasosta, Helppo C tasolle ja voittanut 40cm ja neljänneksi 60-70cm luokassa.

Turhia kyyneliä vuodatettiin,
mutta silti,
sua aina rakastan.

Sissi jäi Paulan tallille, siihen asti kun se saatiin myytyä ja Etta siis osti Sissin, joka on tällä hetkellä kanssa Kähkösillä. Oon mennykkin sillä pari kertaa ja poni on todella paljon muuttunut, en voi sanoa onko positiivisesti vai negatiivisesti

Eka koeratsastus

Sissin loppuvaiheilla löydettiin Jenna Koski valmentajaksi, entinen ratsastuksenopettajani. Itse tykkään Jennan tavoista ratsastaa ja muutenkin kohdella hevosia. Päätimme siis vielä etsiä uutta ponia. Paria kävimmekin katsomassa, ennenkuin Revalia löytyi.
Hevostalli.net:istä löysin ilmotuksen, jossa luki:
Pieni hevostamma harrastukseen tai kisoihin.
Poni ei ollut ihan sellainen kuin olisin aina halunnut, se näytti aika selvästi lehmältä isoine laikkuineen ja ruohomahoineen.
Huomasin heti että hevonen oli ratsastettu "väärään peräänantoon" , eli ratsastettu käden kanssa aivan liian alas. Revalia yritti säikäyttää minut, koska niin se oli tehnyt edellisellä omistajalla, joka oli heti tullut alas selästä, joten se oli helppo tapa lopettaa työnteko. Olinhan se ihan kivaponi mutta ei oikein "hieno", kumminkin tuntui kuin poni olisi minua varten.
Toisella kerralla Jennakin tuli mukaan. Hän sanoi, että ihan kivaponi, mutta mieti ajatteletko suomen mestaruuksia vai aluekisoja, aluekisoihin tämä sopii ja hyvällä säkällä metriä ratana hyppää tämä, joten mikään hyppykone ei ole.
Laitoin paperille kaikki plussat ja miinukset:
- Todella vaikea taluttaa
- Ei maastovarma
- Ei hyppykone
- Ei osaa melkein mitään
- Ei solakka

+ Nätti
+ Todella kiva
+ Juuri se minun poni

12.06.2012 Tapahtui se jona allekirjoitin paperit Revalian omistajana ja siitä tämä meidän oma tarina alkoi ja jatkuu mahdollisimman pitkään !

sinä näet sen kaiken minussa,
mitä ei kukaan toinen rakasta.

rella ja julia
22.12.2012

Heissan !

Tänään oli siis Pauliina Marttilan ekapäivä, mentiin puomeja ja Pauliina antoi vinkkejä laukkaan ja Rellan pään ylhäällä pitämiseen. Huomasi, että se auttoi heti. Poni ei kaatunut niin paljon ja oli herkempi suusta ja pohkeesta.

Aluksi verkattiin, poni tuntui suoraan sanottuna ihan kauhealta, oli kauhean jännittynyt. Joten aloittelin taivutteluilla ja pohkeenväistöillä joissa poni aina rentoutuu. Pari kertaa se lähti käsistäkin, kun oli niin paljon virtaa ja kulmatkin olivat niin pelottavat. En tiedä miksi, mutta Rella ei tykkää yhtään olla maneesissa. Noh, kaipa sekin tottuu, olihan tuo vasta toinen kerta sen elämässä.
Sitten alettiin ottaa laukkaa, poni alkoi heti aluksi temppuilemaan, joten Pauliina sanoi, että menisin kävelemään hetkeksi pois muiden tieltä ja ottaisi sitten meidät erikseen. Oikeastaan kaikki menivät erikseen, koska Lauralla oli tällä kertaa vähän nuorempi poni, jonka Pauliina halusi nähdä kunnolla.

Kun Pauliina siis otti meidät sinne, heti tuli pari pukkia ja kauheaa pikajunalaukkaa, mutta kyllä se siitä parani tosi hyväksikin. Parit todella hyvät nostot ja puomeille lähistymisetkin tuli.

Tuossa siis ns. tehtävä, jos siitä jotain tolkkua saatte. Ensin (1.) ravissa esteen ympäri, voltin jälkeen laukannosto. Laukassa maapuomille (2.), sitten käännettiin toiselle maapuomille (3.) .Sitten maapuomin jälkeen, lyhyella sivulla kiinni ja raviin ja sitten uudestaan, ravivoltti, laukannosto jne.
Meillä oli siis puoli kenttää "käytössä" tässä, eli puolet jäi vapaaksi.

Sen jälkeen otettiin toiseen suuntaan sama, yksitellen. Kun oltiin tultu kaikki, annettiin poneille vapaat ohjat ja Pauliina ja aikuiset alkoivat rakentamaan toista harjoitusta.

Aluksi laukannosto ja maapuomille (1.) voltti laukassa ja uudestaan maapuomin yli. Sitten 40cm (2.) esteen yli ja sen jälkeen maapuomille (3.) jonka jälkeen voltti ja maapuomi uudestaan. Sen jälkeen suoraan ja 40cm (4.) esteen yli ja laukanvaihto. Jatkat maapuomille (5.) jonka jälkeen voltti ja uudestaan maapuomin yli. Sitten 40cm (6.) yli ja siitä jatketaan vasemmalle. Maapuomille (7.) ja sen jälkeen voltti laukassa ja maapuomi uudestaan. Jatketaan suoraan ja 40cm (4.) este toisesta suunnasta, laukanvaihto taas ja oikealle. Maapuomin (1.) yli ja voltti sekä uudestaan maapuomin yli, sitten rata olisi loppu.
Ensin menimme koko roskan ravissa ja sitten laukassa, laukanvaihtojen kanssa.
Rella meni ekan kerran niin ja näin, mutta sitten viimeisen kerran voltitkin menivät nappiin ja muutenkin lähestymisetkin olivat täydellisiä. Olin siihen todella tyytyväinen, koska Rellalla on se laukka vielä niin raakaa.

Tehtävän jälkeen loppuverkattiin ponit vapaasti. Siinä kohtaa poni oli jo niin väsynyt, ettei jaksanut enää kouhohtaa. Verkan jälkeen tulin pois selästä ja otettiin satula poies ja loimitettiin poni, koska se oli yltä päältä hikinen. Sen jälkeen alettiin lastaa ponia, pari kertaa yritti jekuttaa, mutta aika helposti se sinne meni kumminkin.

Tänään ei kuvailtu ja ajateltiin säästää ne huomiseen, eli huomenna on tulossa videota!
Huomista odotellessa.

julia & rella
8.12.2012