sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

alun alkaen !

juuu, nyt on mennyt juhannus, ja tooosi rauhallista se sitten oli ! sain olla lastenvahtina sit koko viikonlopun ja tyyylsäää oli ! :c

mutta kai siitä rellasta ja mustakin täytyy ensimmäisessä postauksessa vähän kertoa ;)
tää blogi tulee olemaan siis puoliaktiivinen, yritän päästä vähintään 5x viikossa päivittelemään, mitä ollaan tehty, kuva rikasta ei todellakaan ole, nimittäin kuvaajia mukaan saan toooodella harvoin!

Me, Myself I and Revalia

niin, eli minä. hmm, no olen ihan tavallinen tyttö porista, joka harrastaa 110% sydämmellään ratsastusta ja 90% jalkapalloa! (-: 13vuotias siis olen. 3vuotiaana äiti nosti hepan selkään, itse kun este/tätiratsastaja on, mutta 8-9vuotta aktiivisesti tunneilla olen käynyt, nyt 2011 syksyllä sain ekan ylläpitoponin Rocket-ruunan, joka oli nuorena kilpaillut 120-130cm luokkia Saksassa, ja oli Saksan estemestari. Sain sen siis kun se oli juuri täyttämässä 24v, mutta silti jaksoi hyvin vielä opettaa mut hyvin kisojen ja valmennusten pariin ! Rocket taitaa olla poni, jolta olen tähän asti oppinut ylivoimaisesti eniten ! Jos se olisi ollut 10vuotta nuorempi olisin ostanut sen heti! mutta joulun aikoihin, tapahtui kauheita, sillä tuli tarhassa toosi iso kavioluun murtuma, ja eikun vain turkuun kuvauttamaan ja juu olis tahtonu heti lopettaa siihen, mutta äiti sano, että pakko julian on vielä hyvästeltävä se -olin kotona, koska melkein tiedettiin, mitä oli tulossa- ja sitten kuulin kun joku tuli kotiin, ja äiti siinä sitten itki, että poni on nyt sitten menossa enkeliksi, viikko aikaa. no olin viikon pois koulusta ja hyvästelin rocketin parhaani mukaan, kaikki sen entiset hoitajat, saksan ajoilta tulivat kanssa hyvästelemään sen, ja kun se näki entisen 10vuoden ajalta olevan hoitajansa, olisi siinä kuka vain purskahtanut itkuun, kuin olisi taas elämänilo palautunut ponin, silmiin, se tuuppasi minua ja oli kuin olisi kysynyt, missä se estepenkki ja suitset on, ja missä traileri!? se on nyt menoa! mutta ei, se ei ymmärtänyt kun hän tulikin vain halailemaan ja syättämään porkkanoita, missä oli harjat ja kumilenkit? omistajat sanoivat äidilleni, että näki kuinka paljon julia oli ponin kanssa ollut, koska kuulemma ei ollut koskaan kiintynyt noin paljon johonkin ihmiseen, ja se kosketti! mutta kumpa se olisi sanottu vain vähän aikaisemmin, mutta, jää hyvästi, rakkain rocket...

ja siis toinen ylläpitoponi tuli varmaan 1½kk roksun jälkeen, oli varmaan vähän liian äkkiä, ja täysi projekti, ei osannut edes laukkaa nostaa. mutta mää siinä sitten 2kk kunnostin sen, että osas 80cm ratana vetää, kahet estekisat mentiin, yksi voitto, 40cm, 60cm puhdas perusrata ja uusinta, voi vitsi kun olin ylpee, kun 2kk sitten ei ollu nähnyt esteen estettä <3 mutta oltiin siis tehty 2vuoden sopimus ja sitten myyjä ilmottikin että myy sen, no myytiin sitten ja taas yksi poni jonka jouduin hyvästelemään, sissistä videota joskus tulossa.

mutta sitten meidän ISKÄ sanoi, että pakko se on nyt ostaa oma, että helpompaa on paljon, no tässä sitä ollaan (8 rella <3
minulla on siis oma hevonen, Revalia -"rella,repa,raparperi,lerppu"- joka on tuntematon rodultaan, eniten sen suvussa on eestinhevosta ja täysveristä, herkkyytensä rella on perinyt täykkäristä, mutta ikävä kyllä vartalonsa eestinhevosesta. mutta tällä hetkellä rellalla on eniten sitä ylimääräistä ja on todella lihasköyhä, mutta uskon, että me tässä vuoden mittaa saadaan se vähän parempaan kuntoon, tavoite on, että ensikaudella seuraluokkia 60-80cm tasolla ja sitten 2vuoden päästä seura 90cm ja alue 80cm ja siitä sitten ylöspäin jos hevosta vielä on siihen, kyllä kuulemma 100cm ratoja tulee tulevaisuudessa hyppäämään, mutta katsotaan. 8) enempi rellasta tuolta rellan sivulta -tulee tässä viikon mittaa tehtyä (-8 - rella siis tuli meille 12.06.2012, joten on ollut meillä nyt 12pv, melkein 2viikkoa! pitäisi ottaa siitä vielä rakennekuva, että tekis sitten vuoden päästä ennen-jälkeen kuvan. :):)


valmiina on video, jossa ratsastan rellalla, mutta pitäisi vaan ladata yt:biiin (:(:

mutta tuli vähän hätänen, kun pitää lähteä täältä tampereelta takas porrriiin ! mut mro:):)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti