Tänään mentiin ponin kanssa pitkä maasto oikein Yyteriin asti. Autotien vieressä poni kulki tosihyvin, ei yrittänyt kuin pari kertaa lähteä mutta sai pienellä huomautuksella taas kulkemaan nätisti. Metsässä alko taas sen omalaatunen koheltaminen.
Heti kun ei saanut mennä itse haluamaansa vauhtia alkoi etupää vähän nousemaan, mutta silloin pitää nopeasti reagoita pohkeella.
Kun päästiin ekan laukkasuoran alkuun poni oli ihan rauhallinen, joten ajattelin että voisin koittaa nostaa laukan ihan käynnistä. No ups, ei ollutkaan hyvä idea. Jäätävä neljälläjalalla hyppy ja mä roikun siellä kyljellä, jotenkin sain kiskottua itteni takasin satulaan kun poni painaa laukkaa siinä, sitten taas hophop.
Saman teki toisella kerralla mutta sen jälkeen teki vielä kauhean spurtin. Osasin tietenkin varautua siihen, joten pysyin selässä ilman ongelmia.
Lopun matkan poni tuli hyvin. Maasto kesti jekuiltaan vähän vajaan puolitoistatuntia. Nopeasti silti mentiin siihen verrattuna, että matkaa kertyi kumminkin yli viittätoistakilometriä.
Huomenna voin kertoa perjantaisesta oudosta tapahtumasta maastossa. Vinkkejä voin vaan antaa, että kannattaa niitä heijastimia pitää. Voi pelastaa sinun että myös heppakultasi arvokkaan hengen.
Malttakaa odottaa huomiseen!
Vekkuliponi
sunnuntai 10. marraskuuta 2013
lauantai 9. marraskuuta 2013
Nouseeko henkiin kuolleista vaiko eikö.. ?
Niin, tämäpä arvoitus. Ja se on teidän käsillänne, saatte päättää jatkanko taas bloggaamista, vai kuoleeko tämä blogi lopullisesti. Ohjeet lopussa! Kerron vielä "blogin pääesiintyjät" äänestäjille.
lukekaa
Blogi kertoo siis 14-vuotiaan tytön ja 6-vuotiaan ratsuponin seikkaluista. Tällä kaudella kilpailimme kaikki peruslajeja aluetasolla. Esteitä 80-90cm, koulua helppoa C ja B sekä kenttää harrastetta. Ensikaudemme tavoitteet ovat päästä puhdas 100cm, Helppo A-rata sekä suoriutua tuttarista! Arkipäiviin kuuluu paljon erillaisia kommelluksia, niinkuin yleensäkkin poniponin kanssa, mutta sen voin luvata ettei lukijoilla tule tylsää Rellan jekkujen keskellä, ratsastajaa ne eivät niin paljoa hymyilytä ...
Kisoja ja valmennuksia on lähes joka viikonloppu, jolloin tulee aina kuvia, muuten talven jälkeen arkipäivisin kuvauskäytössä Iphone 4 S joten päivitykset eivät jää ilman kuvia.
Risuja ja ruusuja otan mieluiten vastaan, sekä ulkoasun tekijää!
![]() |
Syyskuu 2013 esteosuus 80cm |
Lokakuu 2013 |
Lokakuu 2013 |
![]() |
Kesäkuu 2013 |
Kesäkuu 2013 |
Toivottavasti, jaksoit lukea tämän loppuun. Nyt saat vaikuttaa jatkaako blogi toimintaansa.
Kommentoi kyllä, jos sinusta blogin pitäisi jatkaa toimintaansa.
Kommentoi ei, jos mielestäsi blogin olisi parasta päästä jo pehkuihin
Kommentoi ei, jos mielestäsi blogin olisi parasta päästä jo pehkuihin
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)